Koskaan ei voi olla varma

lentokone katosiOlen vieläkin järkyttynyt tuosta kadonneen lentokoneen tapauksesta. Totta kai se korkettaa läheltä oman ammatin vuoksi. Ja meidät on koulutettu myös äärimmäistilanteiden varalle, vaikka yleensä sitä kuvitteleekin, ettei se koskaan osu kohdalle. Mutta tuossa lentokoneessakin oli henkilökuntansa. Ei sillä, että matkustajat eivät minua kiinnostaisi, mutta ajattelen tätä nyt ammatilliselta kantilta. Sillä siinäkin koneessa oli lentoemonsa, jotka ovat matkustaneet ehkä satoja kertoja ilman että mitään on tapahtunut. Mutta nyt tapahtui. Emmekä tiedä mitä. Se vaivaa minua.

Joskus tällaisten tapausten jälkeen sitä alkaa seuraamaan matkustajia eri tavalla. Että jos täällä nyt joku olisi terroristi, niin miten se käyttäytyisi, miltä se näyttäisi. Tai joku muu hullu. Ihmisillähän on outoja tapoja ja erityisesti lennon aikana lentopelkoiset alkavat joskus oireilemaan tekemällä kummia asioita. Hypeltelemään hermostuneesti tavaroitaan. Joillakin on suoranaisia pakkomielteitä. Esimerkiksi yksi klassikko on järjestellä kaikki edessä olevat tavarat jonkun tietyn koodin mukaan. Vaikkapa lehdet tärkeysjärjestykseen. Ihmisillä on yllättävän paljon pakkomielteitä, jotka tulevat varmasti lentokoneessa esiin, sillä jaamme matkustamon pienen tilan tuntemattomien kanssa tuntikausien ajan.

Eli outoja ihmisiä ja outoja tapoja on koneessa aina, mutta he eivät välttämättä ole terroristeja. Mutta mitäs jos ovatkin? Sen ymmärtää vasta, kun on jo liian myöhäistä. Lentokoneessa on tavallaan niin suojaton, vaikka olemmekin valmistautuneet tällaisiin tilanteisiin parhaamme mukaan. Mutta mitkä ovat toimintamahdollisuutemme kilometrien korkeudessa liitävässä suljetussa metallilaatikossa?

Ilman rajaa

pattayaMeillä oli pitkä lomalento Pattayalta Helsinkiin. Nämä ovat yleensä niitä pahimpia kokemuksia: paluulento ylisuositusta rantakohteesta täynnä punakoita suomalaisia lomailijoita. Kokonaisia meluavia perheitä koko aika kinastelevine lapsineen, keski-ikäisiä yli-innokkaista pariskuntia ja viinaltahaiskahtavia harottavasilmäisiä miesjoukkoja. Yleensä nuoret parit ovat helpoimpia, vaikka niin usein nuoria solvataankin siitä tästä ja tuosta.

Mutta suomalaisellahan ei tiettevästi ole alkoholin kanssa mitään rajaa. Niinpä lomalennosta kehkeytyy kymmenen tunnin pituinen ilmaisen alkoholin juhla. Ja pitäähän se nyt ottaa kaikki irti, kun loma on kaiken lisäksi loppumassakin. Eikä ilmaista pidä väheksyä! Niinpä sitä viinaa juodaan niin aamupalalla, lounaalla, välipalalla ja päivälliselläkin, ja tietenkin siinä sivussa. Sanoisinkin, että koneen oksennuspusseja käytetään vain harvoin todelliseen lentopahoinvointiin…

Joskus lomalaiset tuntuisivat kuvittelevan, että kun ovat kerran matkan maksaneet, niin otetaan siitä sitten kaikki irti. Ja se tarkoittaa myös lentoemäntien juoksuttamista ties minkä pikkuasian takia. Tai piittamaattomuuta. Yksikin kaveri kerran kieltäytyi sulkemasta älypuhelinta kun halusi pelata vielä yhden kierroksen Casumoa. Aivan kuin olisimme rikkaiden lomalaisten orjatyövoimaa, valmiina niiamaan minkä tahansa pyynnön edessä. Niissä tapauksissa saa purra huultaan ja kiroilla taukohuoneessa. Rankka vitsailu kollegojen kanssa auttaa onneksi asiaa ja jaamme hankalat asiakkaat niin, ettei kenenkään niskoille jää sama ikävä matkustaja koko lennon ajaksi. Kaikista mahdottomimmista tapauksesta tulee keskuudessamme oikein legendoja, joista puhutaan ja joille nauretaan vielä pitkät ajat.

Lentoemojen armeija

uniformuLentoemännän työssä on se hyvä puoli, ettei aamulla väsyneenä tarvitse alkaa miettimään mitä ihmettä sitä laittaisi päällensä. Uniformu roikkuu hengarissa valmiina, ei tarvitse kuin vetää se niskaansa. Tavallaan uniformun alla on suojassakin. Sillä tavallahan uniformua on aina mailman historiassa käytetty: korostamaan ryhmähenkeä ja peittämään yksilöllisyyttä. Olemme toisaalta helposti tunnistettavissa, mutta samalla persoonallisuutemme on peitossa. Se on tavallaan ihan hyvä, sillä me olemme paljon esillä, enkä ainakaan henkilökohtaisesti haluaisi mitään lisähuomiota tai –huomautuksia. Tiedän kyllä että toisia, kuten esimerkiksi Sofiaa, ahdistaa “saman ja ankean tanttauniformun” käyttö. Hän haluaisi väriä, syvempiä kaula-aukkoja ja lyhyempiä helmoja, kukkia ja röyhelöitä, niittejä ja nahkaa, aina päivän mielialan mukaan. Minä sen sijaan olen tasaisempi ja persoonani on syrjäänvetäytyvämpi. En halua paljastaa sisintäni kenelle tahansa.

Joskus odotellessamme rivissä matkustajien koneeseen nousua mieleeni tulee lentävä naisarmeija. Tai moderni lottajoukko. Onneksi meidän uniformumme ei sotkeudu veritahroista. Miehiähän tämä uniformu tiedettävästi innostaa. Vaikka hameemme eivät ole lyhyitä, kaula-aukkomme paljastavia tai korkomme kovin korkeita. Aina silloin tällöin joukkoon mahtuu myös jokunen, joka kuvittelee meidän tarjoavan myös muita palveluita. Mutta eihän missään voi typeriltä ihmisiltä välttyä.

Mutta onhan lennon jälkeen ihana vaihtaa virallinen uniformu omiin rennompiin vaatteisiin. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun saa heittää korkokengät jalasta ja vetää puristavat tukisukkahousut pois, ja sulkeutua omaan huoneeseensa esimerkiksi lämpimään vaahtokylpyyn ja sitten mielenkiintoisen kirjan pariin.

Ystävyyttä ilmassa

supersingaporeOikeastaan lähin perheeni löytyy lentokoneesta, josta on tullut kotini. Kollegojeni kanssa vietän enemmän aikaa kuin kenenkään muun, vaikka aikaa ei juuri jutusteluun riitä. Mutta olemme kaikki samassa veneessä, tai siis koneessa, ja saman raskaan työn jakaminen yhdistää. Joskus määränpäässämme saatamme mennä lasilliselle tai syödä illallista yhdessä. Osalla on perhe ja ystäviä kotimaassaan, joten matkustelun aikana he lähinnä sulkeutuvat huoneeseensa puhumaan tietokoneen kautta lapsilleen, puolisoilleen tai poikaystävilleen. Kotona heistä ei sitten juuri kuulekaan, silla he viettävät aikaa perheensä kanssa. Minä en kuulu heihin.

Kollegoissani on yksi, josta on vuosien mittaan muotoutunut todellinen ystävä. Siis puhun niistä ihan oikeista ystävistä, joiden kanssa voi jakaa huonot ja hyvät hetket ja joille voi sanoa puhua suoraan pelkäämättä jatkuvasti, että ystävyys loppuu johonkin käsittämättömään väärinymmärrykseen, josta ei koskaan puhuta. No Sofia on tällainen. Me olemme sitä paitsi aika erilaisia luonteeltamme. Minä olen hillitty ja ystävällinen, Sofia yliampuva ja hyökkäävä. Joskus hänen luonteestaan on tullut valituksia lennon aikana, mutta hänen kykynsä ottaa konfliktitilanne haltuunsa on sellaista luokkaa, ettei firma halua päästää hänestä irti. Sitä paitsi Sofia on räiskyvyydestään huolimatta luotettava työntekijä ja meidän ilopillerimme.

Tänään on sellainen ilta, että olemme majoittuneet Sofian kanssa samaan hotelliin ja lennämme huomenna samalla lennolla. Niin ei käy tarpeeksi usein. Siksi lähdemme hotellin terassibaariin nauttimaan Singaporen yöstä.

Seuraneiti onkin yksinäinen susi

susiseniVaikka työni tapahtuukin ihmisten ympäröimänä, on lentoemännän työ silti melkoisen yksinäistä. Tällä hetkellä olen Singaporessa. Aikaa on harvoin kiertelyyn, sillä matkojen välissä on olennaista levätä hyvin. Pidemmät lomajaksot ajoittuvat kotimaan kamaralle, mutta työjaksot ovat pitkiä ja epäsäännöllisiä. Tämä voi olla haasteellista perhe-elämälle. Omalla kohdallani se on vaikuttanut osaltaan siihen, että minusta on tullut aika lailla yksinäinen susi. Pitkän ja hälyisen lennon jälkeen – ja tietenkin unohtamatta hankalia tai muuten vaan rasittavia matkustajia – nautin omasta rauhasta. Olen ehkä aina ollut hieman introvertti siinä mielessä, että yksinolo ei ole minulle ongelma, vaikka nautinkin tavallaan ihmisten tapaamisesta. Mutta monesti se kapasiteetti tulee tosiaan täyteen lennon aikana.

Totta kai joskus mietityttää, että onko jäänyt jotenkin elämän ulkopuolelle tämän ammatinvalinnan takia. Ystävyyksien ja romanttisten suhteiden ylläpito on vaikeampaa ja vaatii joustavuutta, jota monesti ei toiselta osapuolelta löydy. Tämän katkeran totuuden on elämän koulu minulle opettanut. Työssäni joudun tekemään yli-inhimillisiä ponnistuksia ollakseni kärsivällinen ja hienotunteinen, ratkaistakseni konflikteja, mutta henkilökohtaisessa elämässäni on monta ystävyyttä ja rakkautta, jotka päättyivät yksinkertaisesti siihen, että ei ollut halua puhua ongelmia auki ja antaa anteeksi. Olenkin ulospäin seurallinen ja ystävällinen, mutta ystävyyden käsitteestä otan kiinni pinseteillä. Harvalla tässä maailmassa on aikaa oikeaan ystävyyteen.

Käynnistetään turbiinit, matka voi alkaa

finskiHei vaan kaikille! En ole ennen pyörittänyt blogia, joten en oikein tiedä miten tämä tulisi aloittaa. Idea lähti oikeastaan ystävästäni. Nykyäänhän kaikilla on oma blogi. Juuri siksi ystäväni oli sitä mieltä, että kyllähän nyt lentoemänällä sellainen pitää olla. Tulee sen verran reissattua paikasta toiseen ja tavattua ihmisiä laidasta laitaan, että jääpähän tällä tavalla ainakin jonkinlainen rekisteri.

Olen jo kymmenisen vuotta toiminut lentoemäntänä erään ison lentoyhtiön leivissä. Meihin lentoemäntiin liittyy paljon ennakkoluuloja, jotka haluaisin heti tehdä selviksi. Ensimmäinen ja kaikista kuuluisin on varmaan tämä fantasioista tyypillinen hemaiseva tipu pieneen uniformuunsa ahtautuneena. Tai sitten luksuselämää elävä fiini kaunotar, joka liitää lentokenttien tax free –kaupasta toiseen korot kopisten ja merkkiparfyymiltä tuoksahtaen. Onhan tietenkin totta, että työhaastattelussa ulkonäkö on tällä alalla valttia. Mutta kyllä muut asiat menevät sen edelle. Pitää olla ennenkaikkea KÄRSIVÄLLINEN ja JOUSTAVA. Myös terveyden on oltava hyvä. Lentoemännän työ on fyysisesti ja henkisesti raskasta, sillä työajat ovat epäsäännöllisiä ja pitkiä, asiakkaat monesti vaikeita ja siitä huolimatta pitää olla jatkuvasti iloinen ja valpas.

Kahvin tarjoilu ja tax free –kärryjen rullaaminen pitkin käytäviä ei todellakaan ole ainut osaamisemme, vaan lentoemännät hallitsevat eri lentokonetyypit, hätätilanteet, ensiavun ja konfliktitilanteet. Joskus opiskellaan jopa itsepuolustusta, joten takapuolesta puristelijat varokoot!

Siis tiivistäen: glamour ja fantasiat ovat kaukana lentoemännän työstä.