Pikakierros Amsterdamis

damiEilen heräsinkin terveenä kuin pukki, joten vielä oli aikaa tutustua Amsterdamin ihanaan kaupunkiin. Tosin kiire tuli, sillä ilmoittauduin lennolle vielä samalle päivälle. Päätin siis vain käydä muutamassa museossa ja kävellä kanavien ympäristössä, syödä vähän paikallisia herkkuja.

Söin katukioskista jonkinlaisen paikallisen kasvisruoan, ikään kuin pitakebabin ilman lihaa. Oli hauska yllätys, kun salaatin keskellä pihvi paljastuikin paistetuksi juustoksi, hieman kreikkalaisen halloumin tapaiseksi, mutta vielä paljon suolaisemmaksi. En tiedä mitä itämaista vaikutetta tässä oli vai oliko kyseessä ihan hollantilainen keksintö. Ehkä kebab-kojun pitäjä oli sittenkin kreikkalainen ja se juusto ihan aitoa halloumia? Tiedä häntä. Joka tapauksessa ensi puraisu oli mahtava, suolainen juusto sopi oivasti yhteen rapean keveän salaatin kanssa. Mutta hyvin pian juuston rasva ja suolaisuus alkoi äklöttää ja lopulta heitinkin osan makuelämyksestäni suoraan roskikseen.

Sää oli kaunis ja ihmiset mukavia yleensä ottaen. Täytyy kyllä sanoa, että Amsterdam ei näytä kovin ”hollantilaiselta” paikalta enää, silmämääräisesti arvioiden reilusti yli puolet kaupunkilaisista näyttivät omaavaan muunmaalaista taustaa. Tällaisia nykypäivän metropolit tuppaavat olemaan.

Kuumeista menoa

kuumeTaisin hieman liian ylimalkaisesti suhtautua eri ilmanalojen vaihteluihin, koska nyt olen ikään kuin kipeänä, tai sitten tapahtui tuo klassinen lentokonevilustuminen, eli tuo täysille laitettu ilmanvaihto vilustutti minut. Nyt ollaan sitten saikulla ja makailen hotellipedissä. Mutta kotona Suomessa en siis ole, vaan Amsterdamissa.

En siis pääse nauttimaan Amsterdamin hienosta kesäkaupungista, joka on tosin entuudeltaankin jotenkuten tuttu, vaan joudun parantelemaan oloani sisätiloissa. Nenäni vuotaa ja yskittää. On kylmä vaikka on kuuma. Kerran kävin ulkona palloilemassa, tai oikeammin vain tuolla hotellin terassialueella, missä oli uima-allas ja muuta, mutta jotenkin siellä oli niin tungos ja muuta, joten vähän nololta tuntui siellä olla ihan meikittömänä ja nenä vilusta punaisena hohtaen. Joten takaisin pehkuihin ja töllötin päälle.

Täytyy kyllä sanoa, että hollannin kieli kuulostaa ihan kauhealta, tai tarkemmin ottaen toinen näistä heidän päämurteistaan. En vielä tiedä tarkemmin kummasta on kyse, joka tapauksessa siitä, jossa käytetään niitä kurkkuäänteitä. Loppuilta menee varmastikin tässä nettiä selaillessa ja casino bonusten parissa ja huomennakin lepo jatkuu. Sitten varmaan olen riittävän terve seuraavaa etappia varten.

Vuoroa odotellessa…

muuriNyt kirjoittelen Berliinin lentokentältä, sillä Saksa jää pian taakse ja horisontissa siintää jo seuraava maa. Berliinissä ehti tapahtua kaikenlaista, tuli vietettyä sellainen muutaman päivän loma tähän väliin siis.

Tuli kierrettyä esimerkiksi niitä perinteisiä turistikohteita, eli Alexanderplatz ja sen ympäristö, televisiotorni ja maailmankello. Brandenburgin portti tuli nähtyä, vaikka en muistakaan, miksi se oli kuuluisa. No, kaikkea ei voi tietää. Holokaustin muistomerkki ja Berliini muuri tulivat myös nähdyiksi, tavallaan aika ikäviäkin paikkoja, mutta käymisen arvoisia. Itä- ja Länsi-Berliinin välinen rajanylitysasema Checkpoint Charlie jäi nyt näkemättä. Samoin myöskään Potsdamin palatsi- ja puutarhakaupunkiin en ehtinyt, vaikka sekin oli alunperin suunnitelmissa. Ehkä vielä joskus.

Saksalainen ruoka on maittavaa, mutta annokset ovat kokoiselleni naiselle kyllä aika tuhteja. Aito hapankaali ei ollut kovin erikoista, mutta currywurst maistui. Katukioskista tuli vielä kokeiltua aitoa döner-kebappia, joka onkin aivan erilaista kuin se ”suomalainen kebab”, johon harvemmin tuleekaan koskettua. Mutta täällä Berliinissä se on paitsi sikahalpaa myös parempaa. No niin, nyt lentoani jo kuulutetaankin, joten hei taas!

Berliinistä terve!

berliiniNiin kuin otsikko kertoo, tällä hetkellä olen siis Berliinissä. Olen täällä ensimmäistä kertaa, enkä vielä ole oikeastaan ehtinyt nähdä kaupungista mitään. Kun yöllä saapuu töiden jälkeen väsyneenä ja menee hotelliin, niin ensimmäinen ajatushan on vain levätä. Tällä kertaa kyseessä ei ollut lentokenttähotelli, vaan tällainen majatalon tapainen täällä Kreuzbergin sydämessä, joten tuli tännekin vielä matkustettua pitkä tovi. Kannattiko, se nähdään varmasti pian.

Olen siis tosiaan ensimmäistä kertaa tässä paikassa, ja vaikka lentoemäntänä olen tietysti saanut tutustua Saksan lentokenttiin, niin itse maa on minulle hieman vieras. Huomisen ohjelmassa olisi ainakin hapankaalin ateriointi sekä oluen juonti. Nahkahousuja en aio ylleni pukea, mutta sehän taitaakin olla vain miesten juttu. Eikä edes Berliinin juttu.

Hotellihuoneen televisiosta näkyy saksalaisia kanavia, enkä ymmärrä kovin hyvin. Olen opetellut ulkoa ne fraasit, mitä työssäni tarvitsen, mutta kun mennään niin sanotun lentoemäntäsanaston ulkopuolelle, olen pulassa. Osaan kuitenkin tilata ruokaa, joten ehkä se hapankaalikin sitten lopulta lautaselle ilmestyy. Mutta nyt nukkumaan ja huomenna uuteen aamuun.

Pikku-Suomesta terve!

Kirjaileva lentoemäntänne kirjoittelee nyt Turkin Alanyasta, jonka hyvin moni suomalainen tunteekin, jos ei omakohtaisesti niin sitten ainakin televisiosta, nimittäin juuri täältä Analyastahan on tehty tosi-tv-ohjelmakin.

Kun harvemmin tekee näitä charter-lentoja, niin ehtii jo unohtua, kuinka erilainen tunnelma näillä lennoilla on. Ja suomalaisenhan tuntee heti jo kaukaa, kun se lomalle lähtee. Ja vielä paremmin, kun se palaa lomalta. Nimittäin kalpeina lähdetään matkaan ja punoittavina ja hikisinä palataan, otsalla olutmerkin lippalakin piirtämä suora rusketusraita. Tai oikeastaan punoitusraita, sillä suomalainenhan harvemmin kunnolla ehtii ruskettua. Aurinkohan on siitä huono kaveri meille pohjoisen ihmisille, että polttaa se kyllä ehtii varomattoman matkaajan vaikka ensimmäisenä päivänä – tai sanoisinko pikemminkin, että ensimmäisten tuntienkin aikana. Tämä skenaariohan on nähty monet kerrat: koneesta päästyä on heti kiire rannalle, unohdetaan aurinkovoiteet ja nukahdetaan pyyhkeen päälle pariksi tunniksi. Illan tullen Suomi-Sepon punoitus on jo silmin nähtävä ja seuraava päivä onkin täyttä tuskaa kun ei meinaa juuri turistishopista ostettu oranssi t-paitakaan mennä ylle ilman irvistystä. Ja se on aina tässä vaiheessa, kun suomalainen ymmärtää laittaa sitä aurinkovoidetta, mieluiten sitä kaikkein vahvinta suojakerrointa, vaikka mitään hyötyähän siitä ei enää ole, sillä palovammojen tullessa oikea valinta on tietysti hoitava voide.

Hetki vielä rentoutumista ja uutisten lukemista koneen äärellä ja sitten mennäänkin hieman tutustumaan iltaohjelmaan, kun on vapaapäivä, joten eikun ensi kertaan.

Ainainen jetlag

Yksi lentoemännän työn suurimpia ongelmia, jos niin voidaan sanoa, on ehdottomasti ainainen jetlag, eli ainainen aikaero oman pääkopan ja paikallisen ajan kanssa. Ilmiöhän on tuttu varmasti kaikille lentomatkustajille, mutta tuskin voi kukaan edes kuvitella, millaista lentohenkilökunnan elämä tältä kantilta on. Enkä edes puhu siitä, kuinka se vaikuttaa esimerkiksi ihmissuhteisiin, kun olet tänään täällä ja huomenna tuolla – ja kaiken aika päässäsi elät aivan omaa aikaasi, menet nukkumaan kun muut heräävät ja hermostut, kun hotelli ei tarjoakaan aamiaista viiden aikaan iltapäivällä!

Esimerkiksi tällä hetkellä kirjoitan Helsingissä, vaikka vielä iltapäivällä olin Pekingissä. Pääni sisäinen kello ei ole Helsingin ajassa, mutta ei oikein Pekinginkään. Se on ihan omassa ikiomassa ajassani, eikä minulla oikeastaan ole tällä hetkellä edes kohtalotovereita, sillä tiimi, jonka kanssa lennän kullakin lennolla, vaihtelee aina. Joten siispä minäkin, tässä iltatuimaan kirjoittelen ja katselen pimenevää taivasta (koneita ei näy, vaikka olen lentokentän lähellä) ja mietin mitä tässä alkaisin laittaa lounaaksi.

Todennäköisesti uni tulee siinä neljän maissa ja huomenaamulla lähdetäänkin taas matkaan. Saattaa tulla oikea pitkäveto. Enpäs paljastakaan vielä minne, joten kuulemisiin…

Jäi Mombasaan vain päivä elämää…

mombasasUrani aikana on tullut käytyä mitä erilaisimmissa kohteissa ympäri maailmaa. Se kuulostaa varmaan houkuttelevalta ja eksoottiselta ulkopuolisen korvaan. “Käväisin Singaporessa ja lensin sieltä Delhiin. Sitten lähdin kohti Kapkaupunkia, josta suuntasin Pekingiin.” Mutta valitettavasti me emme ole lomamatkalla. Eri kaupunkien lentokentät ja lentokenttähotellit ovat kyllä tulleet tutuiksi, mutta harvemmin on aikaa heittäytyä turistiksi ja tutustua paikkoihin syvemmin.

Joskus kyllä tulee sellaisiakin mahdollisuuksia. Esimerkiksi nyt olen Mombasassa ja minulla on koko päivä aikaa ennen huomista lentoa. Ilma on niin painostavaa, että tuntuu kuin siitä voisi leikata paloja. Koneesta laskeutuessani muistin mummoni ilmaisun: “ilma on lämmin kuin lehmän henkäys”. Todellakin, kuuma ja kostea. Onneksi huoneessa on ilmastointi.

Tulimme siis viime yönä. Lyhyiden yöunien jälkeen kömmin aamupalalle valtavaan salonkiin. En ole koskaan nähnyt sellaista määrää ruokaa ihan vaan aamupalalla. Kävin aika innokkaasti eri herkkujen kimppuun, ihan vaan uteliaisuuttani. Ilmeisesti kuitenkin väsymys, kuumuus ja raskas ateria eivät olleet hyvä yhdistelmä ja minuun iski valtava pahoinvointi. Palasin siis tänne huoneeseeni, jossa kävin viileässä suihkussa ja nyt makoilen ilmastointilaitteen alla.  Joten tähän se meni nyt tämäkin mahdollisuus! Mutta jos oloni iltaa kohti kohenee aion kyllä lähteä edes hieman katselemaan paikkoja.

Koskaan ei voi olla varma

lentokone katosiOlen vieläkin järkyttynyt tuosta kadonneen lentokoneen tapauksesta. Totta kai se korkettaa läheltä oman ammatin vuoksi. Ja meidät on koulutettu myös äärimmäistilanteiden varalle, vaikka yleensä sitä kuvitteleekin, ettei se koskaan osu kohdalle. Mutta tuossa lentokoneessakin oli henkilökuntansa. Ei sillä, että matkustajat eivät minua kiinnostaisi, mutta ajattelen tätä nyt ammatilliselta kantilta. Sillä siinäkin koneessa oli lentoemonsa, jotka ovat matkustaneet ehkä satoja kertoja ilman että mitään on tapahtunut. Mutta nyt tapahtui. Emmekä tiedä mitä. Se vaivaa minua.

Joskus tällaisten tapausten jälkeen sitä alkaa seuraamaan matkustajia eri tavalla. Että jos täällä nyt joku olisi terroristi, niin miten se käyttäytyisi, miltä se näyttäisi. Tai joku muu hullu. Ihmisillähän on outoja tapoja ja erityisesti lennon aikana lentopelkoiset alkavat joskus oireilemaan tekemällä kummia asioita. Hypeltelemään hermostuneesti tavaroitaan. Joillakin on suoranaisia pakkomielteitä. Esimerkiksi yksi klassikko on järjestellä kaikki edessä olevat tavarat jonkun tietyn koodin mukaan. Vaikkapa lehdet tärkeysjärjestykseen. Ihmisillä on yllättävän paljon pakkomielteitä, jotka tulevat varmasti lentokoneessa esiin, sillä jaamme matkustamon pienen tilan tuntemattomien kanssa tuntikausien ajan.

Eli outoja ihmisiä ja outoja tapoja on koneessa aina, mutta he eivät välttämättä ole terroristeja. Mutta mitäs jos ovatkin? Sen ymmärtää vasta, kun on jo liian myöhäistä. Lentokoneessa on tavallaan niin suojaton, vaikka olemmekin valmistautuneet tällaisiin tilanteisiin parhaamme mukaan. Mutta mitkä ovat toimintamahdollisuutemme kilometrien korkeudessa liitävässä suljetussa metallilaatikossa?

Ilman rajaa

pattayaMeillä oli pitkä lomalento Pattayalta Helsinkiin. Nämä ovat yleensä niitä pahimpia kokemuksia: paluulento ylisuositusta rantakohteesta täynnä punakoita suomalaisia lomailijoita. Kokonaisia meluavia perheitä koko aika kinastelevine lapsineen, keski-ikäisiä yli-innokkaista pariskuntia ja viinaltahaiskahtavia harottavasilmäisiä miesjoukkoja. Yleensä nuoret parit ovat helpoimpia, vaikka niin usein nuoria solvataankin siitä tästä ja tuosta.

Mutta suomalaisellahan ei tiettevästi ole alkoholin kanssa mitään rajaa. Niinpä lomalennosta kehkeytyy kymmenen tunnin pituinen ilmaisen alkoholin juhla. Ja pitäähän se nyt ottaa kaikki irti, kun loma on kaiken lisäksi loppumassakin. Eikä ilmaista pidä väheksyä! Niinpä sitä viinaa juodaan niin aamupalalla, lounaalla, välipalalla ja päivälliselläkin, ja tietenkin siinä sivussa. Sanoisinkin, että koneen oksennuspusseja käytetään vain harvoin todelliseen lentopahoinvointiin…

Joskus lomalaiset tuntuisivat kuvittelevan, että kun ovat kerran matkan maksaneet, niin otetaan siitä sitten kaikki irti. Ja se tarkoittaa myös lentoemäntien juoksuttamista ties minkä pikkuasian takia. Tai piittamaattomuuta. Yksikin kaveri kerran kieltäytyi sulkemasta älypuhelinta kun halusi pelata vielä yhden kierroksen Casumoa. Aivan kuin olisimme rikkaiden lomalaisten orjatyövoimaa, valmiina niiamaan minkä tahansa pyynnön edessä. Niissä tapauksissa saa purra huultaan ja kiroilla taukohuoneessa. Rankka vitsailu kollegojen kanssa auttaa onneksi asiaa ja jaamme hankalat asiakkaat niin, ettei kenenkään niskoille jää sama ikävä matkustaja koko lennon ajaksi. Kaikista mahdottomimmista tapauksesta tulee keskuudessamme oikein legendoja, joista puhutaan ja joille nauretaan vielä pitkät ajat.

Lentoemojen armeija

uniformuLentoemännän työssä on se hyvä puoli, ettei aamulla väsyneenä tarvitse alkaa miettimään mitä ihmettä sitä laittaisi päällensä. Uniformu roikkuu hengarissa valmiina, ei tarvitse kuin vetää se niskaansa. Tavallaan uniformun alla on suojassakin. Sillä tavallahan uniformua on aina mailman historiassa käytetty: korostamaan ryhmähenkeä ja peittämään yksilöllisyyttä. Olemme toisaalta helposti tunnistettavissa, mutta samalla persoonallisuutemme on peitossa. Se on tavallaan ihan hyvä, sillä me olemme paljon esillä, enkä ainakaan henkilökohtaisesti haluaisi mitään lisähuomiota tai –huomautuksia. Tiedän kyllä että toisia, kuten esimerkiksi Sofiaa, ahdistaa “saman ja ankean tanttauniformun” käyttö. Hän haluaisi väriä, syvempiä kaula-aukkoja ja lyhyempiä helmoja, kukkia ja röyhelöitä, niittejä ja nahkaa, aina päivän mielialan mukaan. Minä sen sijaan olen tasaisempi ja persoonani on syrjäänvetäytyvämpi. En halua paljastaa sisintäni kenelle tahansa.

Joskus odotellessamme rivissä matkustajien koneeseen nousua mieleeni tulee lentävä naisarmeija. Tai moderni lottajoukko. Onneksi meidän uniformumme ei sotkeudu veritahroista. Miehiähän tämä uniformu tiedettävästi innostaa. Vaikka hameemme eivät ole lyhyitä, kaula-aukkomme paljastavia tai korkomme kovin korkeita. Aina silloin tällöin joukkoon mahtuu myös jokunen, joka kuvittelee meidän tarjoavan myös muita palveluita. Mutta eihän missään voi typeriltä ihmisiltä välttyä.

Mutta onhan lennon jälkeen ihana vaihtaa virallinen uniformu omiin rennompiin vaatteisiin. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun saa heittää korkokengät jalasta ja vetää puristavat tukisukkahousut pois, ja sulkeutua omaan huoneeseensa esimerkiksi lämpimään vaahtokylpyyn ja sitten mielenkiintoisen kirjan pariin.