Kotimaan uutiskatsaus

Kaikkea sitä Suomessa sattuu ja tapahtuu. Ja tietysti tapahtuu ulkomaillakin. Mutta katsellaanpa nyt vaihteeksi Suomen uutisotsikoita. Elikäs, mitäs tämä on, esimerkiksi tuonne hylättyyn Lapinlahden mielisairaalaan yritetään jatkuvasti tunkeutua, erikoista, eikö totta?

Tai tokkopa se nyt niin erikoista on, sillä ovathan autiot talot aina kiinnostaneet varsinkin nuoria seikkalumielisiä poikia ja ehkä tyttöjäkin.”Autiotaloon”…niinhän se Neumanni sen Dingo-yhtyeensä kanssa lauloi 1980-luvulla, vaikka minähän silloin olinkin vähän liian pieni ymmärtämään sitä hypeä. Ja mitäs muuta Suomessa sitten on tapahtunut? Luetaanpas otsikoita…Vai että kirkasvalolampuilla saavat jotkut ihmiset karkin- ja mässynhimonsa kuriin? Enpäs usko tällaista, ennenkö itse näen. Kuulemma tutkijat ovat löytäneet tällaisen seikan, että pimeä nostaa joillain ihmisillä herkkujen himoa sekä ihan hiilihydraattienkin.

Kylläpä kuulostaa epätieteelliseltä, mutta jos näin kerran oikein lehdessä kerrotaan, niin kai se pitää sitten uskoa! No, laihduttajille siinä sitten vinkki, eli ostakaa sellainen iso lamppu ja istukaa sen ääressä iltaisin, niin johan pysytte hoikkina! Sellaista tällä kertaa.

Metsien miehistä ja vähän muustakin

Hong Kong jäi taakse, ehkä siitä sitten ehtii joskus vielä kirjoitella enemmän, mutta ehkä nytten ei, kun en jaksa. Vääntäydyin nyt kirjoittamaan tätä blogia, mutta antaa Honkkarin muistelmien ja tunnelmakuvien vielä odottaa.

Nyt ollaan taas Suomessa vähän aikaa ja sitten taas lähdetään kohti lentokenttää ja yläilmoja, aina kymmenen kilometrin korkeuteen pilvien yläpuolelle. Piti minun nyt yhdestä aiheesta sitten kirjoittaa, eli lumbersexualeista. Jaa mistäkö? No iltapäivälehdet olivat nimenneet kai jonkun amerikkalaisen lehden inspiroimana uuden miesten trendityylin, eli ”metsuriseksuaalin”. Unohtakaa siis metroseksuaalit, sliipatut deodorantilta haisevat miehet trendikengissään. Nyt on kuulemma metsämiehen ja outdoor-äijien trendi sitä kuuminta kuumaa.

Tähän kuuluu isot rehevät parrat. Voi kauhistus, minä sanon! Minä näen lentokentillä ja töissä niin paljon mustia muhamettilaispartoja, etten kyllä todellakaan halua sellaisia enää Suomessa nähdä. Viikset ovat miehekkäät, niistä pidän, mutta älkää nyt trendien perässä juoksijat mitään kamalia Mieto-partoja alkako kasvattaa! Tosin täytyypä sanoa, että eiköhän tämäkin ole vähän kuin toimittajien keksimää, jostainhan sitä jutun juurta pitää aina keksiä…

 

Hong Kong here we come

No niin, nyt alkoi tapahtua, eli tässähän tuleekin jo taas kiire, kun kohta pitäisi olla jo kentällä ja koneessa kohti Hong Kongia elikäs Honkkaria. On se hienoa päästä uuteen paikkaan. Voi kunpa jäisi aikaa poiketa ”maissa”. Tekisi niin mieli nähdä tämä tarunhohtoinen moderni paikka, jos itä ja länsi kohtaavat. Ja jos hyvä tuuri käy, niin voisin ehtiä viereiseen Macauhun, joka on kuuluisa esimerkiksi kasinoistaan.

Olen nähnyt Macausta kuvia ja se näyttää hyvinkin mahtavalta paikalta. Sehän on kai kuulunut joskus aiemmin Portugalille ja siksi siellä näyttää aivan erilaiselta kuin itse Hong Kongissa. Ja Honkkarissa kuulemma sitten näyttää taas erilaiselle kun tuolla niin sanotussa Manner-Kiinassa. Mukavaa kun on vaihtelua. Mutta tosiaan kun näin kuvia sieltä Macausta niin tuli ihan mieleen joku eurooppalainen kaupunki erikoisilla itämaisilla vaikutteilla. Siellä oli jalkakäytävilläkin sellaisia kivikuvioita, joita olen nähnyt vain Riossa ja Lissabonissa. Aika kiinnostava juttu!

Mutta nyt tuleekin jo kiire, joten eipäs tällä kertaa enempää. Katsellaan ensi kerralla missä kirjoitellaan ja mitä. Hei taas!

Ruotsin miljonääreistä

Voi voi, millaista roskaa sitä tulikaan telkkarista katsottua täällä kotona. Tämä oli tällainen sarja nimeltään kuin Ruotsin miljonääriäidit. Tässä on tällaisia vanhoja blondeja, jotka ovat menneet rikkaisiin naimisiin ja nyt sitten elävät rikkaan elämää. Ja siitä sitten tehdään sarja, jolla on jo monta kautta takana. Voi elämä tätä elämää.

Ja nyt oli jossain aavikolla tämä Siv, joka näyttää joltain 60-vuotiaalta vaikka pitäisi olla nelikymppinen. Aavikolla siis alasti. Valokuvattavana ja meinasi aivan seota, kun kuvauksiin tuli mukaan salskea nuori miesmalli James. Siinähän sitä oli sitten sisältöä sarjalle, miljonääriäiti aavikolla ilkosillaan ja seurassa parikymppinen lihaskimppu tukka hulmuten. Sellaista on nykypäivän tv-viihde. Toisaalta täytyy nyt kyllä tunnustaa, että en katsonut koko episodia, joten en kai joidenkin mielestä voi sitten arvostellakaan.

Katsoin vain mainoksen, mutta pari minuuttia riitti. Nyt laatua ruutuun, niin kuin olisi jo. Laadusta puheen ollen, Kauniit ja Rohkeat onkin juuri alkamassa. Nähdään taas pian seuraavan blogin merkeissä, heippa hei.

Epätietoisuudessa

Kotona Suomessa kökötetään yhä ja edelleen, kun ei ole tullut vieläkään tietoa seuraavasta työvuorosta. Ei ole oikein tietoa että minne siis seuraavaksi lähtee tämä lentoemo. Monestihan on vielä niin, että tulee lennettyä jonnekin hienoon paikkaan, mutta eihän sinne sitten ehdi mitenkään jäädä kun lähdetään melkein samoin tein takaisin tai jonnekin kolmanteen paikkaan.

Rankkaa duunia. Ja ne ainaiset nousut ja laskut, eihän niistä kroppa hirväesti tykkää. Ja silti pitää olla edustava, ja jos vähäksikin aikaa lakkaat hymyilemästä, niin heti ajatellaan, että tuopa se nyt on kurttunaama, eikö täällä parempaa palvelua saa ja sitä rataa. Hermo menee sellaiseen. Mutta nyt siis kotona puuhaillaan ja odotellaan että puhein soi, tämä nyt on vähän tällainen poikkeustilanne tuon työnantajan sähläilyjen takia. En voi mennä yksityiskohtiin, koska se ei olisi sopivaa eikä ehkä laillistakaan.

Mutta tälläistä tämä nyt sitten on tämä lentoemon elämä. Odotellaan ja odotellaan. Ja sitten kun lähdetään, niin sitten todellakin lähdetään ja lennellään tuolla taivaalla 10 kilometrin korkeudessa. On se hienoa. Kaipaan jo töihin.

Kotikokkina vaihteeksi

Tällä kertaa taas Suomesta kirjoitellaan, mutta silti hiukan samalla aiheella kuin viimeksi, eli ruoalla. Nälkähän on ikuinen kiusa ja siunaus ihmiselle. Nälän sammuttaminen on hauskaa kun on lautasella hyvää ruokaa edessä, eikö niin? Tänään olen päättänyt tehdä intialaista kevyttä – ei siis tulista – ruokaa, jonka nimi on Korma.

Täytyy vähän nolona tunnustaa, että ostin sellaisen kaupan valmispurkin, johon vain lisään kanan ja sitten vielä vähän punaista paprikaa kun sattui sellaista jääkaapin pohjalta vielä syömäkelpoisena löytymään. Joten sellaiset kokkailut tänään tiedossa, aivan kohta itse asiassa. Maha jo kurniikin. Kiva olla välillä taas kotona. Ihme ettei silti alkanut tehdä kotimaista ruokaa tehdä niin kuin karjalanpaistia tai läskisoossia ja hernekeittoa tai jotain siihen suuntaan, no makaronilaatikko kyllä maistuisi, mutta ehkä sitä sitten vaikka huomenna.

Tänään siis kormaa, johon tulee kookosmaitoa ja hyviä intialaisia mausteita. En minä niitä kaikkia mausteita ulkoa muista, eikö niihin kaikkiin tule suunnilleen se, mitä siellä curry-sekoituksessa valmiiksi jo on? No niin, nyt hellan äären, heippa hei.

Pasta Salsicciaa pöytään

No nyt oli niin kiva yllätys hotellissa, että oli tällainen aika yllättävä ja harvinainen ratkaisu, että oli huoneessa oma liesi. Olen nyt täällä Italiassa, ja tämä onkin vähän tällainen erikoinen hotelli. Mutta kaipa italialaiset niin rakastavat ruokiaan, että pitää saada hotellissakin mamma mian kokata.

Joten vapaan iltapäivän ratoksi minä tyttö kävinkin tuossa leipäkaupassa ja lihakaupassa vähän ostoksilla ja tuli siinä sellaisella ralli-italialla vähän vaihdettua lihavan kokin kanssa vähän ruokaohjeitakin. Sieltä sainkin sitten idean kokata vähän Pasta Salsicciaa elikäs raakamakkaralla höystettyä pastaa. Ja tällaista raakmakkaraahan en ole ikinä kokeillujt, joten jo oli aikakin.

Tässä on kai eri koulukuntia, että laitetaanko makkara kokonaisena uuniin tai pannulle vai leikelläänkö ensin. No minä tein niin, että laitoin koko pötkylän raakana kuumalle pannulle ja paahdoin värin pintaan. Sitten makkara jäähtymään ja paloiksi. Sitten pasta olikin tässä vaiheessa jo keittynyt al denteksi, joten öljyä sekaan, pieni loraus tomaattikastiketta, chiliä ja valkosipulia, ja siinähän meillä olikin annos jo valmiina.

Ah, ikuinen Rooma

On se aikamoista tämä lentoemon elämä, taas tien päällä ja Roomassa. Jo ties kuinka monetta kertaa urallani olen Roomassa. Kaikki on jo nähty täällä, joten joku voisi jopa sanoa meikäläisen kyllästyneen tähän hienoon kaupunkiin, joka kuhisee turisteja mihin vuodenaikaan tahansa. Joten turistikohteet on jo kierretty moneen kertaan, ehkä niistäkin voi sitten juttua tänne blogiin vuodattaa, mujtta ei nyt ehkä ihan nyt. Kertoillaan vähän arkisempia juttuja nyt.

Aika erikoiseen hotelliin olen nyt asettumassa. Varsin kivalla, perin italialaisella alueella, sanoisin, ei siis paljon turisteja jostain syystä näillä seuduilla, vaikka muutenhan niitä Rooma kuhisee tälläkin hetkellä, niin kuin sanoin. Lähikadulla on paljon pieniä peri-italialaisia perinteikkäitä putiikkeja kuten hedelmäkauppoja ja vihanneskauppoja ja sitten olihan siellä lihanleikkaamo ja mitäs vielä… Eli kun tässä nyt muutama päivä ollaan niin ehkä voisinkin koittaa kokata jotain?

Mutta mitäs sitä oikein suomalainen täällä italiassa kokkaisi? Lihapullia ja pernamuussia tietysti, läskisoossia ja rypyttäisi vähän karjalanpiirakoita kyytipojaksi? Ei kai sentään. Näihin tunnelmiin, palaillaan taas.

Terveisiä Ruotsista!

Arlandan lentokentällä sitä sitten taas pyörittiin oikein olan takaa, kaikenlaista häslinkiä oli, ja nyt kohta lähdetään kohti Osloa, katsotaan miten siellä käy, joudutaanko samnalaiseen pyöritykseen kuin täällä toisessa viikinkimaassa elikäs Svenssonien landissa Ruotsissa.

Jaa että mitäkö häslinkiä ja haipakkaa sitä sitten on täällä ollut? No, lentoyhtiöiden pientä mokailua aikataulujen ja järjestelyjen suhteen. Eihän kaikki aina käy niin kuin rasvattu. Ja sitten matkustajat meitä lentoemojakin lähestyvä kysymyksineen, että mitä nyt kun on sitä ja tätä. Ja eihän me aina tietystikään osata vastata, nytkin kaivattiin itse tietoa! Sitten sitä yrittää sumplia siinä välikädessä jonkinlaista infoa, jotta homma toimii…

Tosiaa siis parin tunnin päästä Osloon, siellä ei ole tullutkaan käytyä vähään aikaan, joten hauska piipahtaa tuolla vuonojen maassa. Harmi vain, ettei ehdi kauheasti nähdä muuta maista kuin lentokentät – sellaista nopeaa menoa tämä työ nimittäin on jos ei ole vielä teille blogini lukijoille käynyt selväksi. Palaillaan taas vaikka ensi viikolla uusien aiheiden parissa, hejsan!

Kotona vaihteeksi

Nyt on vähän paremmin taas aikaa tänään kirjoitella tänne blogiinkin, kun ei ole töitä tässä nyt ihan juuri. Harvinaista herkkua että saa omassa kotonaan olla useammankin päivän pikku tauolla. Lentoemännillähän ei sinänsä esimerkiksi viikonloput tietystikään mitenkään automaattisesti ole vapaapäiviä. Aika harvoin itse asiassa osuu vapaita noille päiville. Osuu mihin osuu.

Nyt osui niin, että ollaan siis koto-Suomessa ja syksyn sateissa. On kyllä harmaata ja ahdistavaa nämä kelit. Mutta toisaalta kivaa vaihtelua kun itse kuitenkin pääsee näkemään maailmaa niin paljon. Dubain aavikoilta aina Intian paahtavaan aurinkoon asti! Toivottavasti pääsisin tässä syksyn ja talven mittaan vielä vaikkapa Afrikkaan tai Etelä-Amerikan aurinkoon asti, se se vasta olisi poikaa kaamosmasennukseen taipuvaiselle suomineidolle!

Eipä tässä kummempia, kokkaillaan kerrankin itse ja aikaa on runsaasti käytössä, niin ehti tehdä jopa sitä trendikästä slow foodia mistä puhutaan. Pulled pork eli revitty possu venaileekin uunin uumenissa. Menenkin tästä kattamaan pöydän. Bon apetit teillekin sitten vaan, nähdään taas.