Matkamuistoja

Tämä aamupäivä on mennyt kotona aivan rauhassa ja hieman siivoillessa ja järjestellessä paikkoja. Tuli siinä myös järjesteltyä hyllyille kertynyttä tilbehööriä elikäs matkoilta kerääntynyttä pikkuroinaa. Minulla on nimittäin pahe ostella kaikenlaista pientä matkamuistoa matkoiltani eri kaupungeista. Aina ei edes muista mistä mikäkin esine on, sillä niin paljon silkkaa krääsääkin ehtii kertyä. Monethan keräävät jotain jääkaappimagneetteja ja muuta sellaista turistitavaraa, josta heti näkee mistä ne ovat peräisin, koska niissä nimenomaan mainostetaan sitä paikkaa. Pieniä Eiffel-torneja tai Pisan-torneja, you know the deal..

No minun tapauksessani keräilen kaikkea vähän erikoisempaa, eli ostamillani esineillä ei ole välttämättä suoraa yhteyttä ostopaikkaan, ainakaan muille siis, koska vain itse muistan jokaisen ostotapahtuman – sikäli kuin siis muistan, tietystikin…

Esimerkiksi tämä puusta kaiverrettu pieni norsu on Delhistä vuodelta 2004. Vai oliko se sittenkin 2005, hmm… Ja tuo pieni kaunis tulitikkurasia on Turkista, en muista vuotta. Pieni koristeveitsi on Singaporesta ja teemuki Berliinistä. En tietenkän raaski käyttää mukia, ettei hieno matkamuisto vain kulu, heh!

George Clooney on paras

Täytyy välillä hiukan kirjoitella muistakin kuin työjutuista, joten kirjoitankin siis Downtown Abbey -telkkusarjasta, jota tulee aina hotellien telkkareista katseltua silloin kun sitä tulee. Ja kotona tietysti myös. Kuulin nimittäin kaveriltani, joka on myös Abbey-fani, että itse jenkkinäyttelijä George Clooney tulee vierailemaan sarjaan. Ja Clooneyhan on myös yksi lemppareistani, joten jipii!

Sarjahan sijoittuu edvardiaaniseen aikaan ja kuvitteelliseen Downtown Abbeyn kartanoon pohjois-englannissa. Sarja on hyvin realistinen ja se on kahminut monenlaisia palkintoja kaikkialla maailmassa. Tätä minä siis katselen aina silloin kun voin. Kyllä minä silti katselen muutakin, oikeastaan mitä vain sattuu tulemaan telkusta, en ole ronkeli. Ja muutenkin, sarjoja on vaikea seurata kun omat työtunnit on niin erikoiset ja vaihtelevat. En koskaan tiedä missä tulen olemaan kun seuraava episodi tulee ja niin edelleenkin.

Olenkin ajatellut ostaa tämän Abbey-sarjan sitten ihan kokonaisuudessaan vaikka DVD:llä niin sitten voin kerrankin katsoa kaikki jaksot alusta loppuun ja oikeassa järjestyksessä. Tämähän olikin erinomainen idea, niinhän minä siis teenkin.

Hotellit kotina

hotlaViimeksi kirjoitin siitä, kuinka olisi ehkä hienoa omistaa asuntoja eri puolella maailmaa, niin voisi kipaista kotiin helposti eri mantereilla. Se nyt ei tietystikään ole mahdollista kovin monella lentoemännällä, mutta ehkä joillakin jos omaavat rikkaan aviomiehen tai rikkaita rakastajia, heh heh. Mutta kyllä minunkin kelpaa, kun voin hyvissä hotelleissa nukkua.

Ja silloin kun käyttää saman ketjun palveluita, niin huomaakin, että huoneet ovat usein hyvin samankaltaisia. Ja pienillä ”sisustusteoilla” huoneen saa näyttämään omaltansa. Siinä mielessä hotellit ovat jonkinlaisia ”toisia kotejani”. Olen niin tottunut niihin. Hotelleissa ei lisäksi tarvitse onneksi huolehtia siivoamisesta, ja ruokaakin saa helposti ja läheltä jos tarvitsee. Pedit ovat aina laadukkaat ja mikään ei huoneessa voi olla rikki, tai sitten saan tietysti vaihtaa huoneen.

En vielä koskaan ole joutunut työni puolesta oikein huonoon hotelliin. Aivan mahtavia hotelleja on sen sijaan sattunut kohdalle moniakin. Joskus niinkin, ettei niistä edes tahtoisi poistua. Työetuna voi olla vaikka porekylpyjä – hotellien uima-altaat sekä tietysti ravintolatilat ovat usein parasta A-luokkaa!

Tuleeko potkut?

potkua riittääNyt on viime päivät mietitty vain sitä, että mitä jos tuleekin potkut elikäs suomeksi sanottuna ”yyteeneuvottelut”. Sitähän ne meinaa, eikö vaan? On meinaan sellainen meininki työpaikalla, että mitä tahansa voi sattua. Vai pitäisikö sitä lähtiä saman tien uuden työpaikan hakuun? Kyllä minun papereilla ja kokemuksella luulisi pääsevän vaikka minne. Olen kielitaitoinen, rohkea ja sosiaalinen. Näyttäväkin olen, josta ei tietystikään ole haittaa. Paitsi jos työhönottohaastattelussa on kateellinen nainen, sitäkin sattuu, sanotaan.

Olen nyt päättänyt tarkkailla asioita ja asemaani vielä vähän aikaa, mutta jos alkaa näyttää työtilanne hälyttävältä, niin mikään ei estä, että laittaisin hakemusta vaikkapa saksalaiselle lentoyhtiölle. Eräs hieno ja perinteikäs yhtiö on nimittäin mielessäni. Olen yrittänyt pitää tämän blogin sen verran ”anonyyminä” etten viitsi paljastaa kaikkea nykyisestä tai tulevista työpaikoistani. Joten en tee poikkeusta nytkään. Sanotaan vain, että monia hyviä yhtiöitä on.

Eihän se lentoemon työ loppujen lopuksi niin paljon muutu, voihan sitä asua edelleen vaikka missä, kun tulee kuitenkin pyörittyä ympäri maailmaa. Hienointa olisi, jos voisi asua monessa maassa.

Mitä jos työt loppuvat?

työtönNiin, tätä kysymystä on mietitty enemmän kuin kehtaisi tunnustaakaan: mitä jos työt loppuvatkin minun kohdaltani. Niin monta kollegaa on tällä hetkellä kortistossa, vaikka vielä pari vuotta sitten lentelivät Abu Dhabia ja Dakaria myöden. Kyllähän ihmiset lentävät joten työtä siinä mielessä on, mutta kun nämä lentoyhtiöt ja lentokenttäyhtiöt ovat sellaisia, ettei niiden tulostavoittelusta ota selvää.

Eikö kuitenkin kaikille ole paras, että lennoilla on aina oman maan emännät, jotka osaavat palvella sinua äidinkielelläsi? Jotkut firmat ovat päättäneet, että ei, sillä ei ole väliä. Ehkä minuakaan ei jossain vaiheessa enää tarvita, tai sitten saan tyytyä virkailijan työhön tai johonkin muuhun. Goodbye hienot lennot ympäri maailman. Goodbye ilmaiset hotelliyöt Singaporen, Pariisin ja Tel Avivin kuumissa maisemissa.

Mutta tällaista on elämä. Koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Jotenka kai sitä pitää vain yrittää nauttia tästä hetkestä eikä murehtia tulevaisuutta. Ainakaan liikaa. Pieni valmistelu voi tietysti olla paikallaan. Voin esimerkiksi miettiä, mitä ehkä tekisin seuraavaksi mieluiten, jos en voisi enää lentää.

Virkailijan hommissa

hkivantNyt on mennyt jo tovi Suomessa. Ei ole tullut lentoja, vaan on jouduttu lentokentän virkailijan hommiin. Vähän jo alkaa kutkuttaa ajatus päästä takaisin lennoille ja siinä sivussa ehkä vähän matkustelemaan itsekin. Ainahan sitä ei tietystikään ehdi. Ei se mitään ainaista glamouria ole tämä lentoemännän työ, eikä sitä aina muista että onhan se lentämään pääseminenkin yksi bonus.

Ja nyt siis on oltu muutaman kollegan kanssa ihan virkailijoina Helsinki-Vantaalla. Siellä sitä sitten neuvotaan, että tuolta löytyy se ja se, ja passi tänne ja liput tuohon. Sellaista aika robottimaista asiakaspalvelua. Vähemmän hohdokasta kuin lentely, mutta onhan tässäkin puolensa. Onhan tämä aika stressitöntä kuitenkin, ja täältähän pääsee nopeasti kotiin kun siltä tuntuu. Toki kesken työvuoron ei voi lähteä, heh heh.

Kaikenlaista uutisointia sitä on tullut meidän lentoemojen alalta luettua. Kotimaiset firmat palkkaa ulkomaalaisia ja sitä rataa. No, kaikki ei tietystikään minua kosketa, jotkut asiat kylläkin. Tällä virkailijan pestillä ei ole kyllä mitään tekemistä näiden uutisointien kanssa. Minun työni jatkuvat sitten normaalisti vielä tällä viikolla, joten ei tässä onneksi mistään uranvaihdoksesta ole kyse.

Uudet tuulet puhaltaa

Köln jäi taakse ja monta hyvää muistoa tuosta nopeasta visiitistä jäi. Vaikuttava melkein tuhatvuotinen tuomiokirkko, hieno moderni Köln-Bonnin lentokenttä, shoppailukadut ja ystävälliset ihmiset. Kölnin kuuluisa eläintarha jäi tällä kertaa väliin, ehkä sitten joskus toiste ehdin sinnekin. Tuleehan tässä matkusteltua koko ajan, ja vielä tulee maailmakin kierrettyä moneen kertaan, se on varma.

Onhan tämä lentoemon elämä todella hektistä ja kuluttavaa, eikä kaupungeistakaan useimmiten oikein kunnolla ehdi nauttia. Nytkin juostiin kello kaulassa nähtävyydestä toiseen ja shoppailuunkin jäi aikaa lopulta vain muutama tunti. Olen tosin sellainen teho-shoppaaja, ettei minua pidemmäksi aikaa trendiliikkeisiin pidä päästääkkään tai muuten on taas ensi kuun Visa-lasku sellaisissa lukemissa, että ylitöitä pitää painaa, jotta saadaan tilit tasan.

Mutta noin muuten on sellainen meininki, että työssä ja elämässä uudet tuulet puhaltaa. Uusia kohteita ja uusia reittejä. Katsotaan mitä elämä tuo taas tullessaan. Tulen kirjoittelemaan tänne blogiin uutisia elämästäni sitä mukaa kuin ehdin. Kiire on työssä kova, joten nytkin täytyy jo lopettaa. Ensi kertaan siis!

Kirkontornien katveessa

Nyt tuli nekin sitten nähtyä, nimittäin Kölnin kuuluisan tuomiokirkon tornit lentokoneesta käsin. Ja olivathan ne valtavat. Tästä maamerkistäänhään Köln tunnetaan. 1200-luvulta asti ovat siinä kaupungin keskellä seisoneet, yli sadan ja viidenkymmenen metrin korkeudessa, aika hienoa, vai mitä?

Köln on hieno kaupunki, Rein virtaa läpi kaupungin, ja aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Täällä on aika kulunut nopealla turistikierroksella ja sitten tietysti shoppaillessa. Shoppailu on paheeni ja harrastukseni. Aina työreissuiltakin tarttuu kilokaupalla tavaraa kotiin Suomeen vietäväksi. Ja ystävät ovat jo tottuneet ainaisiin tuliaisiini. Joskus kun sitä vaan näkee jotain, mistä tietäisi toisen pitävän, niin se on vain pakko hankkia. Nytkin tulin hankkineeksi hienon Köln-aiheisen kravatin ystävälleni Eskolle, joka onkin saksalaisen muodin ystävä.

Turistikierroksellakin sitä oppi vaikka mitä. Kuin nyt esimerkiksi vaikka sen, että Kölnin ovat perustaneet yllättäen roomalaiset. Enpä olisi uskonut tuotakaan ennen kuin kuulin. Mutta sieltähän se nimikin tulee, Colonia Agrippina eli Cologne, saksalaisen suussa se on vain muuttunut muotoon Köln.

 

Vapaata riistaako?

lentKirjoittelen nyt vähän ikävämmästä aiheesta, eli siitä, kuinka joillain lennoilla – ei toki usein, sen myönnän – jotkut matkustajat käyttäytyvät epäkohteliaasti meitä lentoemoja kohtaan. Flirttailu on toki sallittua, sehän on kuin small talkin jatketta, ja onhan se selvä, että lomalle lähtijät haluavat mukavia lomakokemuksia, joten hilpeällä tuulella saatetaan olla. Tämä kaikki okei.

Mutta sitten on niitä miehiä, joiden flirttailulle ja kourimisille lentoemännät ovat oikein erityinen kohde. Ymmärrän meihin kohdistuvan huomion. Tämä on kuitenkin edustusammatti ja me myös haluamme näyttää hyvältä. Se ei todellakaan ole avoin kutsu nousuhumalaiselle matkustajalle ahdistella minua millään tavoin. Ensinnäkin, me lentoemännät emme itse voi valita asuamme, ja jos voisimme, ainakin jotkut meistä valitsisivan ”vähemmän houkuttelevan” puvun juuri tästä syystä.

No, täytyy risujen lisäksi antaa nyt ruusujakin. Kyllä suomalainen mies käyttäytyy hyvin ja ehkä jopa paremmin kuin monet muut kansallisuudet. Pieni mutta on tietystikin alkoholin käyttö, joka meillä metsäläisillä tuppaa olemaan hieman kontrolloimatonta. Joskus voitaisiin miettiä sitä, joskos se kupin ottaminen alettaisiin vasta sitten, kun lento on laskeutunut ja vaikka ne laukutkin siellä hotellilla…

Elämä jatkuu – blogi jatkuu

teneBlogi on ollut lomalla, mutta minä en – en totisesti! Mutta nyt pikku hiljaa myös nettielämä saa jatkoa, sillä pahimmat työkiireet helpottavat toistaiseksi, tai ainakin toivon niin. Kyllähän normaalin työihmisen arkeen pitäisi vähän löysäilyä netin tai telkun ääressä mahtua. Itselläni se tarkoittaa tosin hyvin usein löysäilyä hotellihuoneen yksinäisyydessä tai lentokenttäbaarin loungessa sidukalla virkistäytymistä.

Mitäs kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä tämän kuukauden blogihiljaisuuden aikana? Lähinnä vanhoja tuttuja tuttavuuksia, eli turistireittejä, Teneriffaa, Kreikan saaristoa, iänikuista Turkkia, johon suomalaiset eivät sitten millään kyllästy, sitten tietysti perinteisiä metropolien lentokenttähubeja, joita tulee tehtyä joskus parikin kertaa päivässä, eli Helsinki – Frankfurt – Helsinki ja sitä rataa.

Tänään on vapaapäivä ja pian taas sitten lähdetään. Nokka näyttää seuraavaksi kalenterin mukaan kohti Kölniä. Aivan uusi paikka minulle, joten kiintoisa matka luvassa. Vielä kun ehtisi kaupunkiin jotenkin tutustua. Aikataulut menee tiukille, mutta toivotaan, että päästään nauttimaan näistä lentoemännän työeduista pikku turistivisiitin muodossa. Joten siihen asti auf Wiedersehen.